i. Elarius oli 170cm korkea punaruunikko kenttäholstein. Nuoruusvuosinaan Elarius kilpaili vain esteillä 140cm luokkia, mutta ratsastajavaihdoksen jälkeen oria treenattiin enemmän myös koulupuolella. Elarius oli myös rohkea ja kestävä, sekä sen iso laukka oli kuin luotu maastoesteille. 10-15-vuotiaana ori kilpailikin maastoesteillä, välillä ollen vain siitoskäytössä. Orin jälkeläiset kilpailivat lähinnä esteratsastuksessa, jossa ne menestyivätkin rohkeuden ja nopeuden ansiosta.
ii. Ebonheart Ravager oli 168cm korkea rautias esteholstein. Oriilla oli ihan kivat liikkeet ja olisi se varmaan kouluareenoillakin voinut pyörähtää, mutta sen omistaja oli puhtaasti esteihminen. Ravager kilpaili aina 140cm tasolla kansainvälisissä luokissa. Oriilla oli ihan kiva rakenne estehevoselle ja sen menestys esteradoilta toi sille paljon tammaehdokkaita. Ravager astui muutaman kauden tammoja, jonka jälkeen siitä jäi tarjolle pakasteita. Kaikki meni nopeampaan, kuin ikinä arvattiin. Jälkeläiset olivat järkeviä isoliikkeisiä ratsuja, joista osa menestyi hienosti esteillä.
ie. Inianora oli 167cm ruunikko holsteintamma, jonka kasvatti muuan tasokkaampi saksalaisharrastelija. Omistajansa kanssa tamma kilpaili harvakseltaan 130-140cm esteitä kansallisella ja toisinaan kansaivälisellä tasolla. Tamman luonne oli kultaa - se oli käsiteltäessä rauhallinen ja yhteistyöhaluinen, mutta ratsastaessa säpäkkä kisaratsu. Inianora asui koko ikänsä kasvattajallaan ja varsoi kolmesti hienoista esteoreista, tuoden maailmaan lisää hyväkäytöksisiä ja työnteosta tykkääviä kisahevosia.

e. Blamia oli 168cm tummanruunikko esteholstein, joka kerkesi elämänsä aikana kilpailemaan useamman ratsastajan kanssa. Ensimmäinen ratsastaja oli huippuluokan esteratsastaja, joka aloitti Blamian uran menestykkäästi. Hänen kanssaan tamma loisti jopa 160cm luokissa. Tämän jälkeen Blamia kilpaili nuorella tulevaisuuden toivolla 130cm tasolle saakka. Ratsastaja hankki uuden nuoren Blamian tilalle ja Blamia myytiin opetusmestariksi aloittelevalle esteratsastajalle. Tämän kanssa Blamia hyppäsi vain 120cm luokkia. Tamma varsoi kerran ennen kilpailu-uraansa ja kahdesti sen jälkeen. Varsoista vain Baralindis tuli kilpailukäyttöön, muut olivat selväpäisiä harrasteratsuja.
ei. Irius oli 170cm korkea tummanpunaruunikko esteholstein. Ori ei ollut niinkään tunnettu, vaikka se menestyi 140cm kansanvälisissä luokissakin. Oriin rakenne oli ihan okei ja se oli luonteeltaan kiltti ja kuuliainen. Oriin hyppytekniikka oli hieman erikoinen, ehkä sen takia tammanomistajat eivät innostuneet siitä. Harvoista jälkeläisistä kaikista kuitenkin tuli kivoja esteratsuja.
ee. Brimstone&Sparks xx oli 165cm rautias täysiveritamma, joka oli ratsukoulutettu ja ihan näppärä estehevonen. Tammalla oli kuitenkin nuoresta iästä asti terveyden kanssa ongelmia ja se saikin olla suurimman osan ajasta siitostammana, välillä kevyesti maastoillen tai ollen seurahevosena pikkukisoissa. Tamma oli oikein hellä emä ja sen varsoista kasvoi ihmisrakkaita esteratsuja, joista muutama menestyi jopa 160cm-tasolla.

28.04.2022 >> Koulutreeniä (670 sanaa, kirjoittanut Veera R.)
Tänään pääsin treenaamaan kouluratsastusta Launin kauniin holsteintamman kanssa. Olin tavannut ratsukon ensimmäistä kertaa muutama vuosi takaperin Thrilliumissa estekisoissa, jossa nainen jäi mieleeni – vähän hevonenkin, jonka takia naisen avuksi riensinkin. Pidimme myöhemmin yhteyttä ja minun sulkiessa Thrilliumin ovet jäi minulle hieman kierrellä maailmalla. Tällä kertaa olinkin saapunut Uuteen-Seelantiin ja Launin Valmarya-nimeä kantavalle tallille. Olin saanut rauhassa asettua tallin lähellä olevaan airbnb-asuntooni ja nyt ensimmäistä kertaa olin nousemassa ratsaille Valmaryassa. Hieman Launi oli ollut ketkuilevalla tuulella valitessaan Lindan minulle ratsuksi – muistan vallan hyvin, kuinka nainen kertoi pienten vastoinkäymisten kuuluvan tämän tamman kanssa jokapäiväiseen elämään. Sen verta ystävällinen hän oli kuitenkin ollut, että oli maneesista varannut toisen puoliskon vain meidän käyttöömme, jotta saisimme rauhassa tutustua.

Kisatallissa jouduin hetken etsiskelemään karsinariveistä hakemaani, mutta tovin ihmettelyn jälkeen sen löysin. ”t. Baralindis s. 2014” – näin luki tamman karsinan oveen kiinnitetyssä kyltissä. Kalterien takaa kuikuili korvat hörössä ruunikko ilmeikäs pää, kuin sanoen ”no onks sul herkkui vai mitä sää tuijotat?”. Painoin karsinan sijainnin mieleeni ja lähdin etsimään varusteita – siinä satularivistössä vasta ihmeteltävää olikin, varsinkin kun satulavyö oli tipahtanut satulan päältä alla olevan satulan päälle ja en sitä siitä heti bongannut. Kannoin sekä hevosen että omat varusteet valmiiksi hoitopaikalle, johon seuraavaksi hain Lindan karsinastaan.

Tammalla oli vielä vähän heiniä karsinassa, eikä se ollut kovin iloinen minun repiessä sen pois mielipuuhansa ääreltä, mutta aikataulu nyt oli tänään tällainen. Hoitopaikalla sain tamman molemmin puolin kiinni, joten sen pieni hyöriminen hoidettaessa ei paljoa haitannut. Kavioita ottaessa tuntui kuin olisi betonipölkkyjä maasta nostanut – no eipähän ainakaan muuten huitonut siinä kohtaa menemään. Satulan sain vaivatta selkään, mutta suitsia laittaessa sainkin napata käytävän reunalta jakkaran avukseni ja avata kuolaimen toisesta poskihihnasta irti. En tiedä onko tamma aina yhtä hankala vai oliko se vain ”vieraskorea”.

Maneesissa talutin tammaa muutaman kierroksen, jotta tamma sai katsoa joka nurkan läpi ja hieman tuijotella toisella puolikkaalla treenaavia ratsukoita. Linda otti hieman steppiaskeleita yhden ratsukoista mennessä noin 10 metrin päästä meistä, joten mietin, että mitenhän meikäläiselle käy selässä. Laskin jalustimet alas ja talutin tamman nousujakkaralle. Muutaman kerran saimmekin pyöriä ympyrää tamman lähtiessä aina liikkeelle omin luvin, mutta vauhdista kun loikkasi jalustimeen roikkumaan, niin selkään päästiin. Kävelimme vielä tovin alkukäyntejä ristiin rastiin.

Lähdimme seuraavaksi kevyessä ravissa käymään hieman ratsastusteitä läpi ihan omaksi mielenvirkistyksekseni. Samalla saimme ravailtua kumpaankin suuntaan ja hieman haettua tuntumaa toisiimme. Seuraavaksi lähdin tekemään hieman siirtymisiä pysähdyksen, käynnin ja ravin välillä. Linda meinasi ottaa hieman kierroksia antaessani liikaa pohkeita pyytäessäni sitä suoraan pysähdyksestä raviin, joten osasin seuraavalla kerralla olla hienovaraisempi. Tässä samalla keskityin ratsastamaan kulmat huolellisesti, sillä huomasin, että herkästi oikaisimme kulmat. Linda tuntui selästä käsin olevan paljon mukavampi kuin maasta, mutta hyvin rauhallisena ja kylmä hermoisena sain pysytellä koko ajan.

Seuraavaksi otimme väliin hieman laukkaa suoralla muutamat pätkät, jotka nousivat oikein nätisti. Tämän jälkeen oli mukava lähteä ympyrälle työskentelemään. Saadakseni tamman asettumaan ympyrän mukaisesti, eikä vain menemään lapa edellä, sain tehdä tovin töitä, mutta tämän ruvetessa ravissa sujumaan lähdimme tekemään kahdeksikkoa laukassa. Ensiksi otin laukanvaihdot keskellä muutaman raviaskeleen kautta, mutta pian vaihdoin tekemään laukanvaihdon keskellä, jonka tamma suoritti yllättävän sulavasti! Yllätyin, sillä en tiennyt oikein mitä odottaa.

Loppuun teimme vielä hieman tempon vaihteluita askellajien sisällä, sillä tamma oli hieman päässyt tässä suurimpia höyryjä päästelemään ja malttoikin paremmin keskittyä tähän. Mukavasti onnistuneeseen tehtävään on aina mukava lopetella, joten ravasimme muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan harjoitusravissa ja siirryimme loppukäynteihin. Hieman annoin tammalle löysää ohjaa, mutta ihan pitkin ohjin en uskaltanut tätä laskea menemään, sen alkaessa uudelleen kyttäämään mitä toisella puolella tapahtuu. Siellä nimittäin ratsukot vaihtuivat ja uusia tulijoita tulikin tervehtiä kimeällä hirnahduksella. Siirryinkin hetken kuluttua alas selästä taluttelemaan tammaa, jotta sain verrytellä omatkin jalkani treenin jälkeen.

Maneesista talliin palattuamme Launi käveli meitä vastaan hymyillen iloisesti ja tulikin kanssani riisumaan tammalta varusteita. Vaihdoimme muutaman sanan siitä, miten minulla ja Lindalla meni ja sitten keskityimmekin lähinnä kuulumisten vaihtamiseen. Siinä keskustellessamme iloisesti emme kumpikaan jaksaneet välittää tamman hapannaamasta, ollessamme niin iloisia jälleen näkemisestä. Linda sai mennä karsinaansa imuroimaan aiemmin syömättä jääneet heinän murut kuivatusloimi päällänsä ja myöhemmin se kuulemma pääsisi vielä tarhailemaan. Launilla tuli tässä kohtaa kiire lähteä kentälle katsomaan jonkun nuorikkonsa ratsutusta ja minä suunnistin vuokra-autolleni miettimään, että miten päiväni tästä eteenpäin jatkuisi.

23.02.2022 >> Lindan kolmas varsa (184 sanaa, kirjoittanut omistaja)
Linda siemennettiin uudestaan omalla oriillamme Moonsorrowilla. Siitä oli jo yksi menestynyt varsa toisessa kodissa, joten halusin vielä toisen itselleni. Tämä olisi holsteinjalostukseni kulmakivi, ajattelin.

Kun sitten aika koitti ja tallissa odotti punaruunikko herasilmä, en malttanut pysyä housuissani. Varsa oli reipas ja ruokahalu oli kohdallaan. Linda hoiti pienokaistaan pitkään ja hartaasti. Aikaisempien varsojen kanssa Linda ei ollut juurikaan ylisuojelevainen, mutta tämä oli selkeästi Lindan suurin aarre. Toisinaan tamma blokkasi tien karsinaan kropallaan, jotta varsa oli "turvassa" kaikelta karsinan ulkopuoliselta pahalta. Laitumella Linda pitkään seurasi varsaa ja piti huolen ettei sille vain satu mitään. Jos varsa ilakoi liikaa, Linda näytti hapanta naamaa ja sai pienokaisen rauhoittumaan hengailuun ja syömiseen...

Kaikesta suojelusta huolimatta varsa, Beriele, oli kiinnostunut ihmisistä ja käyttäytyi moitteettomasti. Linda ilmoitti myös ajallaan milloin Beriele oli tarpeeksi vanha ja hätyytti tätä omille teilleen laitumella. Otimme vinkin vastaan ja vieroitimme varsan. Linda ei juurikaan stressannut tapahtumaa, mutta varsa sen sijaan muuttui kovin ujoksi, vaikka toimikin ihmisten kanssa luottavaisesti.

Ehkä teettäisin Lindalla vielä yhden varsan, kerta se näin hieno emä oli. Kaikki jää nähtäväksi, sillä en todellakaan vielä tiedä mikä ori olisi tarpeeksi laadukas tälle mamman kultakimpaleelle...

07.01.2015 >> Koulukisamenestystä "koti"-areenalla (224 sanaa, kirjoittanut omistaja)
Linda ja moni muu Saksan toimipisteemme asukki matkasi eilen Suomeen, ihanalle kotitilalleni Mirrormereen. Hevosille areena toki oli vieras, mutta itse olin ihan innoissani, kun pääsin saksalaisteni kanssa "kotiin". Eilen oli verryttelyä matkan jäljiltä ja tänään olisi ensimmäinen kisapäivä. Linda oli oikein mukava ratsastaessa, eikä se ollut yhtään jumissa matkustuksen jälkeen. Ruoka ja juomakin sille on maistunut koko ajan, joten se on ihanassa normaalissa kunnossaan.

Tänään Linda menisi luokan vaativa B. Itse ratsastin pari muuta hevosta aiemmin ja sain nauttia vain Lindan radan katselusta. Ratsuttaja Erik oli tänään ohjaksissa ja verryttely näytti sujuvan muitta mutkitta. Peruutus - laukka -siirtyminen aiheutti pienen pukin ensimmäisellä kerralla, mutta toisella yrityksessä Erik sai hallittua apujen käytön ja herkkis-Lindan hermot.

Jännitin varmaan enemmän kuin Erik, kun hän laukkasi Lindan kanssa kohti tuomareita alkutervehdykseen. Pysähdys oli täydellinen ja sulava. Katsoin haltioituneena kun Linda ravasi menemään, näytti kuin Erik olisi vain istunut selässä. Erikin apuja ei nähnyt vaikka miten yritti silmäillä. Avotaivutukset menivät kivasti, suluissa Linda olisi saanut taipua enemmän... Reippaamman vauhdin jälkeen Erik kamppaili hetken, että sai Lindan kunnolla kuulolle ja malttamaan koottua ravia, mutta loppua kohden tamma esitti oikein kelpoa liikettä. Laukkaosiossa Linda pääsi esittelemään hienoimpaa puoltansa. Takaosa teki upeasti töitä ja laukka oli kauniisti ylämäkeen. Meinasin pakahtua ylpeydestä.

Linda olikin luokan viimeinen ja kun tulostaululle ilmestyi Baralindis, 3. sija, pomppasin penkiltä ylös ja kiljahdin riemusta. Kannatti kuljettaa tämäkin "estehevonen" kouluareenoille!